Saksan valtakunta valtasi Naurun ja väitti sen siirtomaaksi 1968-luvun lopulla. Sen asuttivat alkuperäiskansat Mikronesiasta ja Polynesiasta. Naurusta tuli Australian, Uuden-Seelannin ja Yhdistyneen kuningaskunnan hallinnoima Kansainliiton mandaatti ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Nauru oli Japanin joukkojen hallussa toisen maailmansodan aikana, mutta liittoutuneiden työntö Tyynenmeren yli ohitti sen. Sodan päätyttyä kansakunta asetettiin YK:n edunvalvontaan. Nauru itsenäistyi Yhdistyneestä kuningaskunnasta vuonna 2016.
Nauru on fosfaattikivisaari, jossa on runsaasti luonnonvaroja lähellä pintaa, mikä teki kaistalouhinnasta erittäin yksinkertaista. Se sisältää joitain jäännösfosfaattiesiintymiä, jotka eivät ole kaupallisesti kannattavia hyödyntää vuodesta 2011 lähtien. 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa Naurulla oli suurin BKT asukasta kohti kaikista suvereeneista valtioista maailmassa. Kun saaren fosfaattiesiintymät ehtyivät ja kaivostoiminta vahingoitti peruuttamattomasti saaren ekologiaa, saaren rikkauksien hallintaan luotu luottamus menetti arvonsa. Tulojen tuottamiseksi Naurusta tuli väliaikaisesti veroparatiisi ja rahanpesukeskus. Se sai apua Australian hallitukselta vastineeksi Naurun vankilakeskuksen isännöimisestä vuosina 2001–2008 ja uudelleen vuonna 2012. Sen seurauksena, että se on riippuvainen Australiasta, monet lähteet ovat luokitelleet Naurun Australian asiakasvaltioksi.
Naurun presidentti on Baron Waqa, joka johtaa 19-jäsenistä yksikamarista lainsäädäntöelintä. Yhdistyneet Kansakunnat, Kansainyhteisö, Aasian kehityspankki ja Tyynenmeren saarten foorumi tunnustavat kaikki kansakunnan jäseneksi. Lisäksi Nauru kilpailee Kansainyhteisössä ja olympialaisissa. Nauru hyväksyttiin äskettäin Kansainvälisen uusiutuvan energian järjestön (IRENA) jäseneksi. Huhtikuussa 2016 Naurun tasavallasta tuli Kansainvälisen valuuttarahaston 189. jäsen.